Adsense on hakukonejätti Googlen mainosohjelma, joka yhdistää mainostajat ja julkaisijat (eli nettisivujen tekijät). Kun mainostaja liittyy ohjelmaan, näyttää Google mainoksia hakutuloksissa ja sisältöverkostossa, eli julkaisijoiden sivuilla. Ohjelmaan liittyneet julkaisijat saavat korvausta sivuillaan näytetyistä mainoksista.
Mainokset kohdennetaan avainsanojen avulla. Google analysoi sivujen sisällön ja valitsee samaan aihepiiriin liittyviä mainoksia.
Googlen mainokset ovat ns. "pay per click"-tyyppisiä, eli niistä maksetaan sen mukaan, kuinka usein mainosta klikataan.
Kuka voi liittyä Adsenseen?
Adsenseen voi liittyä käytännössä kuka tahansa, joka omistaa nettisivut. Sivustot voivat olla suuria tai pieniä, blogeja tai asiasivustoja. Myös esim. Blogspotiin perustettu blogi käy. Google ei kuitenkaan hyväksy sivuja, jotka sisältävät laittomuuksia, pornoa, tai spämmiä. Sivuilla tulee olla myös mainosten lisäksi muuta sisältöä.
Tunnettuja sivustoja Adsensen verkostossa ovat mm. seuraavat.
- Kansainvälisesti:
- Suomessa:
Kaikki nämä sivustot ovat liittyneet Adsense-ohjelmaan, ja saavat tuloja sivuille sijoitetuista mainoksista.
Miten Adsensestä maksetaan?
Tulot kertyvät klikkauksien mukaan: kun joku klikkaa mainosta, maksetaan sinulle tietty summa. Tämä summa vaihtelee parista sentistä muutamaan euroon.
Siksi mainokset kannattaa sijoittaa näkyvälle paikalle: jos sivuilla on kävijöitä, alkaa klikkauksiakin kertyä.
Omia mainoksiaan ei kuitenkaan kannata klikata: tämä johtaa tilin sulkemiseen. Google on tästä erittäin tarkka, ja kaikki väärinkäytökset huomataan erittäin nopeasti. En siis suosittele riskeeraamaan. Kiellettyä on myös huijata tai kehoittaa kävijöitä klikkaamaan mainoksia.
Rahat siirretään tilillesi tai lähetetään sekkinä sinulle, kun tilin saldo on ylittänyt 100 dollaria. Jos et ole Yhdysvaltain kansalainen, eikä sinulla ole liiketoimintaa Yhdysvalloissa (mikä lienee todennäköistä), sinun ei tarvitse maksaa veroja tuloista.
Kuinka voin liittyä Adsenseen?
Rekisteröidy Google Adsensen sivuilla. Sinun tulee antaa kotisivusi osoite, mutta voit käyttää Adsenseä myös muilla sivuilla. Anna myös yhteystietosi.
Kun olet rekisteröitynyt, klikkaa Oma tili-välilehteä ja anna tilitietosi maksutiedot-kohdassa.
Valitse Oma tili-välilehdeltä verotiedot, ja valitse "Ulkomainen julkaisija, ei toimintaa Yhdysvalloissa"
Eri mainostyypit
Jotta mainokset näkyvät sivuillasi, sinun täytyy lisätä mainoskoodi sivuillesi. Huomaa, että voit lisätä sivuille maksimissaan 3 mainoskoodia ja yhden refereraalikoodin.
Eri mainoskoodeja voit valita Adsense-asetukset välisivulta.
Mainoksia on kolmen tyyppisiä:
- Adsense for content - eri kokoisia laatikkomainoksia ja linkkilistoja
- AdSense for search - hakutoiminto sivuillesi, joka näyttää myös mainoksia
- Viittaukset - eri tuotteiden mainoksia, joista maksetaan tilausten mukaan.
Mainoksia on mahdollista valita eri kokoja, sekä mainoksen värejä voi muokata, jotta mainokset sointuvat paremmin sivustolle.
Kun mainos on muokattu, saat lyhyen koodin. Kopioi koodi sivustollesi kohtaan, johon haluat mainoksen sijoittaa.


